Tammikuu 2010

Tämä blogi kertoo kahdesta tammasta, Ladystä ja Popparista ja heidän elostaan Nuuksiossa.

Lady

Lady on asustellut Nuuksiossa jo elokuun alusta lähtien. Lady on hienosti kotiutunut jylhiin maisemiin. Se on hieman haikeana jättänyt kotirouvan ja huolehtivan mamman roolin ja ryhtynyt ylvääksi kouluratsuksi. Sanottakoon suoraan että tämä uran vaihto ei aivan helpolta tuntunut ja tyttö muistikin kiukutella ensimmäiset pari kuukautta koko ajan.

Puolen vuoden työskentelyn jälkeen olemme päässeet jo yhteisymmärrykseen siitä, että ei tarvitse hermostua joka kerta kun pyydetään laukannostoa tai ravi siirtymistä. Siitähän se lähtee.

Esteiden hyppääminen oli täysin ennenkuulumatonta ja Lady pyrki kieltämään tai kaatamaan jokaisen esteen. Se oli täysin sitä mieltä että esteet eivät ole hänen lajinsa. Monien naurujen jälkeen (tallilla lyötiin vetoa montako estettä on pystyssä kun Lady on hypännyt) esteet ovat vähitellen ruvenneetkin olemaan hauskoja. Lady hyppää isosti, kauniilla pyöreällä tekniikalla ja kieltäminen on kokonaan unohtunut. Pitää vaan todella muistaa tehdä kaikki rauhassa ja helpoilla esteillä ettei turhia kieltämisiä tule.

Lumitreeniä on tehty paljon, tulee hienosti lihaksia tytölle ja mukavaa vaihtelua.

Poppari

Poppari muuttaa vasta Nuuksioon. Se on 4-vuotias nuori tytön hupakko. Vähitellen ryhdytty ratsastamaan. Poppari on maalta kotoisin ja muuttaa nyt sitten Espoo Cityyn tammikuun lopussa. Mahtaa olla totuttelemista ison maailman meininkiin. Poppari on toivottavasti kasvunsa jo kasvanut,ettei käy tätä Peetu ilmiötä, että hevonen kasvaa 15 cm vuodessa. Poppari on nimittäin jo 167 cm korkea, eli ei tarvtitse lisäsenttejä.

aika_kivaa

 

Helmikuu 2010


Ladyn kanssa on kovasti valmentauduttu, menty sekä kouluvalmennuksia että hypätty. Lumessa kahlailu on tehnyt hyvää tammalle, ja kasvattanut takapään lihaksia. Sen todella tuntee laukassa. On vaan aika hieno!

Ajoin Ladyä yksi ilta takaa ohjasten kanssa, käytin vielä side-pull suitsia, jossa ei ole kuolaimia.  Mainittakoon että hikeä pukkasi ja oli haastavaa, mutta lopussa tamma hyväksyi hölkkäilyn maneesia ympäri ja vaihtoi jouhevasti jo suuntaakin. Itselläni tosin oli tukka märkänä ja puuskutin kun maratoonin jäljiltä.

Lady on koulupuolella rauhottunut aivan uskomattomasti, se malttaa jo odottaa aika hyvin. Olen ehkä itse oppinut myöskin pyytämään selkeämmin mitä haluan. Rauhallisuus ja maltti ovat tärkeimpiä tamman kanssa toimimisessa.

 

Poppari muutti siis vihdoin pääkaupunkiseudulle tässä helmikuun alusta. Poppari on siis 4-vuotias nuori hevonen. Se näyttää kyllä hyvin nuorelta, aika kehittymättömältä ja iso korvaiselta. Mutta on tyttö aivan valtavan kiltti, ihanaa.

Maneesi ei ollut yhtään jännä paikka, vaikka tyttö ei montaa kertaa elämässään ole maneesissa ollut. Aika rohkea. Poppari päästi hienosti selkäänsä ja käyttäytyi hyvin. Ei sen nyt vielä ihan kamalasti asioita osaa, mutta kiltti ja erittäin yhteistyöhaluinen se on. Kivasti hyväksyi jalan käytön sekä yllättävän hyvin kuunteli istuntaa. Hyvä alku.

 

Helmikuun loppu

Tässä on pakkasia pidelty Ladyn kanssa,eipä siis ole ihme että tytöllä virtaa ihan tosissaan. Välillä ihan työlästä yrittää kivuta kyytiin toppahousuissa ja karvasaappaissa kun sillä niin kova kiire.

Poppari on kotiutunut hyvin, se sai kengät. JEES! Ratsastukset lähteneet liikkeelle aika kivasti, se ei paljon vielä osaa, mutta on kiltti tyttö ja hyvin oppivainen. Tuskaa tuottaa tuo suitsiminen, aivan uskomattoman hankalaa, nostaa päätään ja tälläinen pieni ihminen on aivan pulassa.

Voikun vähän pakkaset hellittäisivät, tämä ratsasteleminenkin olisi pikkasen jännempää. Olen todella tarkka etten liikaa tee hevosilla pakkasilla, ettei tule keuhko-ongelmia.. Eli ei kyllä montaa kierrosta laukata näillä säillä putkeen. Itse olen Popparilla ehtinyt jo muutaman kerran ratsastamaan ja Katja on auttanut. Laukkakin nousi jo tänään paremmin. Kyllä siitä ihan stara tulee.. uskokaa tai älkää. Vieläkin epäilen että pitäisikö DNA testi tehdä, varmasti nuo korvat on kyllä peritty lähinnä muulilta, mutta muuten somahan tuo on.

 

Maaliskuun puoliväli

Poppari lähti oppiin Jyväskylän lähelle. Tyttö lähti opettelemaan ratsuhevosjuttuja. Toisaalta Maggie piti saada kotiin eli yksinkertaisesti Poppari lähti nyt hetkeksi maalle.

Ladyn elämä on maaliskuussa mennyt jalan parantelemiseen, kohta pikku hiljaa päästään taas liikkeelle aktiivisesti. Tälläistä tämä välillä on.

Ihanaa että on kevät tulossa, sen todella huomaa karvanlähdöstä. Lady on ollut selvästi tylsiintynyt sairaslomallaan ja keksinyt kanssani hauskoja leikkejä. Se osaa ottaa minulta pipon pois päästä, kun rapsutan sitä tietystä kohdasta kaulaa, niin se napsasee pipon minulta pois .. hm.. on se hyvä että hevonen oppii ja kehittyy.

Voikun saataiisin tyttö kuntoon kesän kisakautta ajatellen, haaveena olisi starta edes muutama luokka kesällä, mutta sen näkee sitten. Stara ja lady asuvat nyt vierekkäin ja ovat suloisen näköisiä, kun jollakin tavalla niin muistuttavat toisiaan. Ehkä ei ole vaikea arvata minkänäköisistä hevosista pidän; ulkonäöllä ei ole väliä kunhan vaan on rautias, piirtopäinen, pyöreä hannovertyyppinen hevonen... hm.. itse asiassa haluaisin mustan tamman joku päivä.

Mutta kevättä ja t-paita kelejä odotellessa.....

Last Updated (Wednesday, 24 March 2010 12:59)

 
Ad