Hei kaikille!

Tässä osiossa me opettajat kerromme vähän omasta elämästämme ja mietteistämme tallielämässä ja hieman sen ulkopuolella! Minkälaista on opettajan arki ja mietteet. Millaista on tallielämä kun se on harrastuksen sijasta ammattina.

Nuuksiossa meitä on kaksi päätoimista opettajaa Anne Ahokas ja Mariia Laihi (eli minä). Lisäksi tunteja pitävät Pia Vuohelainen, Minna Haikarainen  ja Jenni Salmi. Tässä blogissa kerromme kuitenkin Annen ja minun arjesta.

Nimeni on siis Mariia Laihi, kotoisimmin Marsku ja opetan nuuksiossa kaiken tasoisia tunteja. Nuuksioon saavuin vuoden 2008 alussa. Parempaa työpaikkaa ei olisi voinut saada, sillä missä muualla olisi näin mahtavat työkaverit, hyvät hevoset ja hauskat oppilaat! Opettajana pyrin olemaan rehti, napakka sekä huumorintajuinen ja pitkäjänteinen , sillä jos jotain niin tässä harrastuksessa tarvitaan huumoria ja pitkäjänteisyyttä, niin ratsastajalta kuin opettajaltakin.

Silloin harvoin kun en ole töissä, nautin ulkoilusta koirani ja sulhaseni kanssa sekä matkustelusta niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Lisäksi opiskelen hollantia ja aika-ajoin koulutan nuoria hevosia.

Vuonna 2009 sain työparikseni Anne Ahokkaan ja kävipä niin hauskasti että Anne on itse asiassa nuoruusvuosinani opettanut myös minua! Annea parempaa työkaveria saa hakea! Hän on hyvin osaava, hauska ja kannustava niin opettaessa kuin muualla elämässä. Annella on muutamakin oma hevonen,  joiden kanssa hän touhuaa  ja kilpailee vapaa-ajallaan, eli hevosia aamusta iltaan.  Tässä blogissa tulemme myös kuulemaan hieman Annen mietteitä tallielämästä.

Sitten asiaan! Monet ovat ehkä miettineet mistä meidän opettajien arki koostuu ja tässä ensimmäisessä osiossa kerron hiukan meidän perustyöpäivästämme.

Työpäivät eivät suinkaan ala suoraan tuntien pidosta vaan työhömme kuuluu myös paljon muutakin. Ennen tunteja teemme tuntilistat valmiiksi, vastailemme sähköposteihin ja tallin puhelin päivystys on vastuullamme. Lisäksi hoidamme hevoset,  tuntuu että hyvin usein osalla on haavoja tms joka vaatii hoivaa ja tarkkailua.  Tarkastamme ja vaihdamme tarvittaessa varusteet, tilaamme pöperöä hevosille yms tarvittavaa tallin tarvikeetta. Lisäksi käymme aika-ajoin ”läpiratsastamassa” tuntihevosia. (Aiheesta ”läpiratsastus” kuulette tulevaisuudessa lisää) ;)

Arkemme aherrus ei suinkaan koostu vain opettamisesta, vaan toimenkuva on hyvin monimuotoinen. Asiakaspalveluammatissa aina haluamme että kun tunnit iltapäivällä, illansuussa alkavat ja ratsastajat saapuvat kaikki on oltava kunnossa ja valmiina. Tunteja pidämme yleensä 4-6 h/pv. Työt eivät suinkaan lopu kun tunnit loppuvat, vaan vielä pitää tarkistaa talli, hevoset ja valmistella seuraavan päivän tuntilistat yms. Rästitunnit pakkasten vuoksi aiheuttivat järjestelyineen ylimääräisiä harmaita hiuksia meille.

Joskus ilta saattaa mennä hyvinkin myöhään kun taas toisinaan saatamme päästä lähtemään hyvissä ajoin. Yksi ihanimpia puolia työssämme on että yksikään päivä ei ole samanlainen kuin toinen! Lisäksi saamme nauttia raikkaasta ulkoilmasta ja luonnosta sekä hyvän ystävämme ja työkavereidemme – hevosten – seurasta.

Koska näemme hevoset joka päivä, niitä oppii lukemaan ja todella tuntee tuntihevosten todellisen luonteen niitä käsiteltäessä. Tässä todella näkee niistä paljon asioita,  mitä ratsastajat eivät edes osaa aavistaakkaan. . Jokaisesta tuntihevosesta löytyy omat hauskat piirteensä, ne ovat todella persoonallista joukkoa. Ja samoin kuin ihmisllä osalla kemiat kohtaavat ja osalla eivät. Kaikki ratsastajat eivät suinkaan sovi kaikille hevosille ja päinvastoin. Aina se ei ole edes taidosta kiinni vaan kemioista.

Jokainen päivä on todella erilainen eikä koskaan täysin varmasti voi tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan, mutta toisaalta ehkä se onkin koko jutun kauneus: Jokainen päivä  tuo tullessaan uuden haasteen!

Keväisin terveisin Mariia

PS. Kevät on tuonut minulle nyt henkilökohtaisen haasteen eteen! Elza-koirani saa pian pentuja! :) Katsotaan montako pentua putkahtaa. Kenties saatte hyvinkin pian nähdä kuvia pikku palleroisista! Keväisiä terveisiä myös Elzalta!

TOUKOKUU 2010

Hei kaikki ja hauskaa kesän alkua!

Lämpimät ilmat ovat vihdoin saapuneet ja luonto alkaa taas vihertää. Tunnit ovat siirtyneet ulos ja siitä nauttivat niin opettajat, tuntihevoset kuin ratsastajatkin.  Erityisesti hevoset näyttävät nauttivan lämmöstä ja auringon paisteesta täysin rinnoin.  Kuumien ilmojen tullessa on kuitenkin tärkeä muistaa huolehtia omasta ja hevosen nesteytyksesä! Vesipullo kannattaa pitää mukana, jotta tunnin aikana voi juoda että nestetasapainon saa säilytettyä. Näin jaksaa myös paremmin ratsastaa tunnin loppuun saakka! J

Peräänkuulutamme ”vanhaa kunnon hevosmiestaitoa”

Tallilla kun katsoo osaa  ratsastajista huomaa, että vanhat hevosmiestaidot ovat tahtoneet hävitä. Hevosia esineellistetään enemmän ja niitä pidetään yhä enemmän ja enemmän urheiluvälineenä kuin elävänä olentona, kumppanina. Hevosen kuntoon laitto ja käsittely tuntuu aika vieraalta ja siihen käytettävä aika on pakollista, eikä siitä puuhastelusta näytetä juuri nauttivan. Mikä sääli!

Hevoseen ja sen olotilaan pystyy vaikuttamaan jo paljon sitä kuntoonlaittaessa, tunnille taluttaessa ja sen kanssa puhastellessa.  Kaikki tämä vaikuttaa myös tulevaan ratsastukseen. Karsinassa pystyy jo hakemaan yhteistä kieltä, väistättämään, peruuttamaan ja saamaan muutenkin tuntumaa siihen.  Jo pelkästään hevosen kohtaaminen tuntuu nykyään olevan jo haaste monelle ja sen lunnollista käyttäytymistä ei oikein ymmärretä eikä siihen nähdä juuri tarvetta paneutua. Jokaisen itseään arvostavan hevosihmisen tulisi ymmärtää perusteita hevosen laumakäyttäytyimisestä, hevosen oppimisesta sekä non-verbaalista viestinnästä, sillä pääsisi jo pitkälle.  Hevosesta yritetään tehdä robottia ja kaikki sen luonnollinen käyttäytyminen pyritään minimoimaan.

Hevoset eivät myöskään ymmärrä ihmistä kovin helposti, kova meteli, juokseminen, äkilliset liikkeet ovat saaliseläimelle todella pelottavia ja aiheuttavat stressiä sen elämään. Stressi on hevoselle aivan yhtä vaarallista pitkäaikaisesti kuin ihmisellekkin; ähkyt, Vatsahaavat ovat hyvin tyypillisiä nykyhevoselle.  Tämä on se syy, miksi henkilökunta usein huomauttaa tallissa metelöinnistä ja juoksemisesta tai turhasta karsinasta oleilusta.

Kunnioitattehan hevosen omaa tilaa ja rauhaa

Juttelin tässä taannoin erään vanhan herrasmiehen kanssa, jolla oli koko ikänsä ollut hevosia ja joka  oli myös ollut Suomen armeijan hevosjoukoissa. Oli hyvin mielenkiintoista kuulla kuinka hevosta kohdeltiin ja käsiteltiin aikana kun hevonen oli välttämättömyys. Se oli kumppani ja ystävä, jota ilman ei selvitty. Sitä kohdeltiin kuin perheenjäsentä. Ennen vanhaan hevoset olivat päivät pitkät metsä-  ja peltotöissä ja viettivät aikansa ulkona työskennellen eivätkä seisseet 3x3m karsinassa  23 tuntia päivässä. Hevoset tuntuivat voivan hyvin saadessaan virikkeitä, ulkoilua ja tehdä yhdessä työtä laumansa kanssa, vaikkakin päivät olivat todella pitkiä.

Nykyhevosen arki on suurilta osin vain tarhailua  (suurimmalla osalla yksin) ja karsinassa seisoskelua, joten tuntihevosen osa on siinä mielessä melko onnekas. Tuntihevonen viettää paljon aikaa ulkona tai laumassa työskennellen. Se ei joudu seisomaan tuntikausia boxissaan yksin. Kuten olette varmaan huomanneet niistä tulee todellisia laumasieluja, koska saavat viettää niin paljon aikaa porukassa.

Tästä päästään kysymykseen:  Onko ratsastuksesta tullut välineurheilua?

Välineurheilussa välinettä käytetään kerran viikossa, sillä harrastetaan ja sitten se laitetaan ” kaappiin viikoksi ” eikä mietitä sitä sen enempää.  Ratsastamaan tullaan viime tipassa, harmitellaan sitä, että joutuu laittamaan hevosen kuntoon ja kiireellä heitetään varusteet niskaan ja kiiruhdetaan jonottamaan tunnille, tunnistatko tästä itsesi?

Vai löytyykö meistä vielä sitä vanhaa kunnon hevosmiestaitoa, jossa hevosen kanssa viettetty aika on tärkeää ja hevosta yritetään opetella lukemaan ja kommunikoimaan sen kanssa?

Kun ensi kerralla tulet tallille,  mieti hetki kumpaan joukkoon kuulut?