Kyläjuhlat 7.8.2010
Ensimmäiset Nuuksion kyläjuhlat 7.8.
Järjestämme musiikintäytteisen, ohjelmarikkaan koko perheen tapahtuman Nuuksiossa, jossa myös paikalliset yritykset sekä lähialueiden toimijat esittelevät toimintaansa. Ohjelma alkaa kello 13.00 ja jatkuu pitkälle iltaan.
Tavoitteena on luoda uusi perhejuhla Nuuksioon, joka tuo kävijöilleen pieniä tuulahduksia Nuuksion upeasta luonnosta sekä liittää Nuuksion luontevaksi osaksi espoolaisten vapaa-ajanviettoa.
Eläinten, liikunnan ja luonnon merkitystä kaupunkilaisen hyvinvointiin ei usein huomaa arjen kiireessä. Nuuksion metsissä, maaseudun, hevosten ja luonnon helmassa, kiire menettää merkityksensä ja kännykkä kuuluvuutensa - vihdoinkin on aikaa vain olla ja liikkua.
Aikuisille, lapsille ja nuorille on tärkeää liikkua säännöllisesti. Urheilu ja luonnossa liikkuminen vahvistaa lihaksia, lisää tasapainoa ja keskittymiskykyä. Yhdessä tekeminen kasvattaa nuorille tiimikykyä, vastuunkantamista ja toisten huomioimista.
Ohjelmassa
- mm. tanssimusiikkia sekä perinteistä että hieman rokkipitoisempaa,
- Pomppulinna
- Kaneja ja marsuja
- Partiolaisten esitys
- Ponitalutusta
- Hevoskärryajelua
- Tanssipeliteltta
- Hyvinvointiyrittäjiä tuotteineen
- Takakonttikirppis.
Paikalla buffetti, vohveleita sekä paikallisia herkkuja.
Tapahtuman juontaa Katja Ståhl

| 13.00-13.15 | Janne Maarala- viihdepianisti |
| 13.15-13.30 |
Tervetuloa Kyläjuhlille! Kunniavieras |
| 13.30-13.45 | Haastattelu: Kirjailija Juhani Seppänen |
| 13.45-14.00 | Haastekilpailun julistaminen |
| 14.00-14.45 | Bändi - Legenda- orkesteri Musiikki on Rock / Beat / Iskelmähenkistä / tanssittavaa musiikkia. |
| 14.45-15.15 | Pop-Rock- Evergreens sävelmiä- pianisti Janne Maarala |
| 15.15-16.15 | Legenda-orkersteri |
| 16.15-17.00 | Zumbaa - Zumbaland |
| 17.00-17.30 | Pop-Rock- Evergreens sävelmiä- Pianisti Janne Maarla |
| 17.30-18.00 | Naurujoogaa- Riitta Viljamaa |
| 18.00-18.45 | Tyttötrio Kaipuun Kukkatarha |
| 18.45-19.15 | Pop-Rock- Evergreens sävelmiä - Pianisti Janne Maarala |
| 19.15-20.30 | Tyttötrio Kaipuun Kukkatarha |

Varaathan päivän jo kalenteristasi.
Tapahtumaan on vapaa pääsy!
Lämpimästi tervetuloa!
Jos olet kiinnostunut takakonttikirppiksen myyntipaikoista,
ne maksavat 15 euroa/ auto.
Yrityksille myyntipaikat 3x3m myyntipaikka maksavat 50 euroa + alv.
Ilmoittaudu myyntipaikoille This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it
Last Updated (Tuesday, 10 August 2010 18:08)